Pekka Pihlman

Omaa työelämä historiaani

Olen syntynyt Lahdessa 1934, siellä sota-ajan kasvanut ja kansakoulun käynyt.
1949 pääsin Lahden työnvälityksestä, jossa toimitsijana oli entinen mäkihyppääjä Leo Laakso,
Lahden Sähkö ja Kone Oy:n juoksupojaksi,ensin konttoriin laskuja jakamaan ja perimään,
sitten varaston puolelle ja varastoapulaiseksi.

Toimitusjohtaja oli Paavo Bohm, asennuspuolen työnjohtaja Järvinen ja verstaalla Ilmari Rekola.Nämä osakkaat. Kesällä 1952 muutettiin Jyväskylään,  johon isäni oli jo aiemmin tullut
kaupungille mestariksi keskuskansakoulun työmaalle.

Kun sanoin itseni irti Lahdessa, sanoi Paavo Bohm -"Suuri vahinko, Pekasta olisi voitu kouluttaa hyvä asentaja." Hän kehotti hakeutumaan Kerttuselle Jyväskylässä. 
Kerttunen ja Bohm olivat kai urheilu ajoilta tuttuja.
Muistelen Kalle Heinosella ja Kerttusella olleen myös jotain yhteyttä.

Pääsin syyspuolella 1952 Arelle sähköpuolelle. Silloin rakennettiin Kauppakadulla Kassataloa.
Siihen tuli Valo Voiman liike ja pankki.
Ensin olin Koneen hissi rakentajan apurina, kun pyörö keilejä asennettiin.
Sitten pankin kellariin roppaamaan käsin lyömällä reikiä Ville Hietalalle.
Oli toivottoman tuntuinen olo, kun pitkähkön käytävän kattoon ritsattiin linja ja merkittiin. Siitä lähdet lyömään reikiä. Isonumeroinen vasara nurinpäin ja heilahduslyöntejä patenttiporan perään. Alkuun osui välillä vasurin syrjään, mutta sitten oppi lyömään vaikka silmät kiinni.

Halusin kokeilla asennusta silloisella mustalla lyijyvaippa kaapelilla. Tein yhden vessan valopisteen.
Vino armatuuri, kolmihaara jako ja kytkin. Ville ei tykännyt. Sovitaan että lyöt vain noita reikiä ja hän hoitaa asennukset.

Sitten pääsin Keskuskansakoululle Pauli Lehtosen oppiin. Hän oli Arella kai alkuaikaisia asentajia.
Kuten Virtakaisen veljekset Arvo ja Veikko, ja Auvisen Eemeli, joka käämi verstaalla moottoreita ja Tapanimäen Kalle, joka käämi pyörijöitä.

Alalaatta holvit putkitettiin rautaputkilla, jotka jengattiin. Piti tehdä vesilasku rasioille päin.
Silloin oli vulganoidut kumieriste langat. Muovieristeet tulivat sitten. Väliseinät putkitettiin
pihdeillä pokattavilla eristysputkilla.

Tuohon aikaan alkoi tulla koneita. Limax oli noin puoli metriä pitkä raskas kokoinaisuus.
Siinä oli porakoneeseen kytkettävä tärylaite, johon saattoi asentaa patenttiporan tai isompia ristipäitä.

Teriä oli heiluteltava käsin toisella kädellä.  Tuli myös patruunalla ammuttavat teräsroput, joissa kierrereikä. Aren sähköpuolen porakoneet olivat vähäiset. Muistissa on kolme konetta, Valmet suurikierroksinen (ei täryä), Baier hidaskierroksinen täryllä ja verstaalla isompi "sarvikone", Siinä oli vipukytkin ja kerran iso terä tarttui haalarini lahkeeseen ja kone väänsi voimalla sammumatta. Eino Pietiläinen irrotti johdon. Heikki Nerg tietää työkalupuolen kehityksen.

Keskuskoulun työmaa kesti pitkään. Menin armeijaan helmikuussa 1954 lyhyelle kurssille. Menin sitten ilmoittautumaan DI insinööri Toivo Nurmesniemelle.
"Oppikos siellä titaamaan" kysyi Topi, joka oli radioamatööri. Vedin asennon, ei oppinut herra insinööri, sanoin, olin puhelinjoukkueessa. Palasin entiselle koulun tymaalle, jossa olin vielä pitkään.
Ensimmäinen kuukausi oli totuttelua siviiliin.

Urani Arella eteni sitten B-sairaalan työmaalla ja kauppaoppilaitoksen työmaalla. Sitten sain tehtäväksi isomman työn yksin Suolahdessa. Pienkerrostalo jossa pankki ja liikehuoneisto, asuntoja kolmessa tasossa. Sitä rakensi Mäkinen ja Porrassalmi, joka oli kerran holvilla Lunkin kanssa, kun asensin pistoputkia.


"Ei se tuo sähkömieskään ensimmäistä kertaa ole pappia kyydissä", kuulin. Kuukautta ennen luovutusta Lunki kysyi, "mitenkäs se on sähkömies, arveletteko kerkiävänne". Onhan tässä kuukausi aikaa, sanoin. Minulla oli se Valmet porakone ja kellarissa iso tila tekemättä. Kovametalliteriä paloi pilalle ja kävin niitä Aren laskuun rautakaupasta. Ei ollut aikaa
tilata Aresta ja odotella. Tein työn yksin, lukuunottamatta, että Ensio Lehtonen taisi käydä
päivän keikalla. Se oli luovutuksessa valmis, mutta moitteita tuli pankkisalissa, kun paikalliset puhelin asentajat eivät olleet käyneet ja puuttui keskiön sulkulevyt, jotka määrättiin. Seuraavana päivänä ne poistettiin, kun tehtiin ne puhelinasennukset.


Suolahden työmaan sähkösuunnitelijasta on muistissa kaksi nimeä joko Nousiainen tai Rönkkö. Rönköllä oli suunnittelutoimisto, hän tuli myöhemmin Arelle.

Suolahden työmaalla oli työselityksessä määrätty
pinta-asennuksiin lyijyroput. Puutakin oli käytetty
perinteisesti. Lyijyropuissa oli reikä sisällä, mutta
niinin oli lyötävä tarkoituseen tehdyttä tuurnalla ruuvipesä.

Rakennuksen saunaosasto oli ullakkokerroksessa. Kaksi
pukeutumistilaa ja niiden välissä pesuhuone ja sauna.
Tilat oli laatoitettu valkeilla laatoilla. Suunnittelija oli määrännyt valkoisen lyijy-
vaippa kaapelin ja posliiniset kohokiinnikkeet.
Suunnittelin asennukset huomioiden laattajaon ja oikaisin kaapelit huolella.

Kun lopputarkastuksessa avattiin ovi saunaosastoon,
pysähtyi suunnittelija hetkeksi sanattomana ovelle.
Sitten hän sanoi: "tämä on siisti". Se oli mieleen-
painuva emotionaalinen palkkio nuoren mieleen.

En muista muualla käytetyn niitä posliinisia koho-
kiinnikkeitä, joiden kulmat oli pyöristetty.


Pekka Pihlman